sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Viikset ottavat päähän

Suomeen on saatava lainsäädäntö, joka kieltää viiksien kasvatuksen ja ylläpidon.

En ole kiihkoilija, joten viikset voisi sallia koko- tai suuparran yhteydessä. Laajempi kasvokarvoitus neutralisoi viiksien vaikutuksen, jolloin esteettinen kokonaisuus ei kiusaa muita kansalaisia.

Asioista perillä olevien lähteiden mukaan viiksikysymyksen ratkaisuun tähtäävä laki eteni eduskunnassa lähes maaliin asti. Sitten pahamaineiset kalapuikkoviiksimafian miehet estivät sen läpimenon.

Nyt ei ole viivyttelyn paikka. Partahöylät on teroitettava ja sähkökoneiden akut ladattava tappiin. On toimittava nopeasti ja päättäväisesti, jotta emme menetä enää yhtään sukupolvea.

Viiksiongelmat alkavat usein nuorella iällä. Herkkä ja vaikutuksille altis teini saa ensimmäiset haituvat huuleensa ja alkaa vaalia niitä kuin aarretta. Mikäli tilanteeseen ei puututa heti alkuvaiheessa, viaton ensikokeilu eskaloituu helposti elinikäisiksi mursuviiksiksi.

Eduskuntaan juuttunut laki on saatava voimaan ensitilassa, nuoria on valistettava viiksien visuaalisista haitoista ja tarvittaessa käytettävä suoran toiminnan joukkoja karvanpoistotehtävissä.

Aikamoinen vuodatus. Pitäisi varmaan ajaa omat viikset pois uskottavuuden säilyttämiseksi.

Ei pysty. Ne ovat niin komeat.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Ruuhkabussin ylälauteilla

Vilautan matkakorttia lukijalaitteelle. Etsin vapaan istumapaikan, ja se ainoa sijaitsee ikkunan vieressä.

Hätääntyneenä revin hatun ja hanskat pois, avaan takin napit ja vapaudun kaulaliinasta kuin Houdini kahleista.

Ei auta. Kuljettaja on vääntänyt lämmityslaitteen termostaatin taas täysille. Vastukset hehkuvat punaisina linja-auton lattian rajassa sijaitsevassa patterissa.

Tunnen, kuinka pohjelihakset aloittavat kypsymisprosessin. Vierustoverilla alkaa tehdä mieli kebab-lihaa, vaikka hän ei tiedä siihen syytä.

Hiki kohoaa otsalle, ja paita liimautuu selkään. Olen punakka ja hikinen kuin suomalaisturisti Kanarialla mutta silti tukevasti kiinni arjessa.

Seuraava pysäkki tarjoaa pientä helpotusta, kun viileää ilmaa virtaa keskiovista sisään, mutta apu on lyhytaikainen. Astmaatikon hengitystä muistuttava kiihdytys-jarrutus -ajotyyli saa minut jälleen voimaan pahoin.

Se ääliö, joka on sanonut, että matkanteko on tärkeämpää kuin päämäärä, ei ole saanut ”oivallustaan” työmatkalla. Päämäärän paras puoli on se, että kun sinne pääsee, on perillä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kypsyys kypsyttää

Olen aikuinen. Ratkaisen erimielisyydet ja ongelmatilanteet rakentavasti.

Puolustan omia näkökulmia, sovittelen näkemyseroja ja teen tarvittaessa kompromisseja.

Toimin asiallisesti, rauhallisesti ja kypsästi.

Ja arvaa kypsyttääkö, kun seuraan, miten vapautuneesti lapset toimivat aivan vastaavissa tilanteissa.

Ihmisen taimen ei pidättele yhtään. Jos tilanne ei miellytä, hän kiukuttelee, marisee ja narisee kuin vanha sarana. Kun lapsi haluaa tahtonsa läpi, hän huutaa ja heittäytyy lattialle.

Tällaista päättäväisyyttä ei voi kuin ihaillen katsoa, ellei satu itse olemaan paikalla vanhemman roolissa.

Mieleen nousee houkuttelevia ajatuksia.

Lähtisivätkö työkaverit lounaalle omaan lempipaikkaan, jos uhkaisi, ettei muuten leiki heidän kanssaan?

Korottaisiko pomo palkkaa, sillä perusteella, että kaikki kaveritkin saa?

Mitä jos seuraavalla kerralla heittäytyisi neuvotteluhuoneen pöydälle ja uhkaisi lopettaa hengittämisen, elleivät kaikki heti sitoudu pakkopullaprojektin aikatauluihin ja lisätöihin?

Lasten keinoin asioihin saisi aikuisten oikeesti vauhtia.