Kourassa elämän luottokortit

Kadunvarren mainoskyltit rohkaisevat ottamaan pikavippiä. Se on helppoa kuin mikä, eikä todellinen vuosikorko ole kuin 500 prosenttia ja rapiat.

Kauppakeskuksen käytävällä eräs yhdysvaltalainen luottokorttiketju värvää uusia asiakkaita nuorten ja hymyilevien myynninedistäjien avulla. Vuosimaksusta saisi alennusta, ja pisteitä kertyisi niin ja niin paljon.

Kyseisen kortin tuloraja on korkeampi kuin kausityöntekijöiden ansiot, joten myyntityö ei perustu ainakaan kokemukseen.

Vaatekaupassa saisi reilun alennuksen liittymällä kanta-asiakkaaksi. Se edellyttää kanta-asiakaskortin hankintaa, mutta hakemuksen voi tehdä vaikka heti.

Sitten kyselläänkin vuosiansioita ja tarkistetaan luottotiedot. Myyjä kertoo, että kanta-asiakaskortissa on luotto-ominaisuus.

Toisin sanoen se on luottokortti, jonka myöntää luottoyritys, mutta kortti on puettu vaateliikkeen väreihin ja logoon.

Minulla on jo saman luottoyrityksen kortti lompakossa, mutta siitä ei ole kuulemma haittaa. Minä olen ostamassa paitaa, enkä uutta luottokorttia, joten ”kanta-asiakaskortti” jää hankkimatta.

Lainarahasta on tullut kaduilla, käytävillä ja kaupoissa myytävä päivittäistavaratuote. Se laskee rahan arvostusta. Rahan arvo ei muutu, sillä velat on maksettava takaisin korkoineen.

Aivot kuluvat käytössä

Missä liike, siellä kohta vastaliike. Hei Hegel siellä kirjahyllyssä, sä olit niin oikeassa.

Harmittaa, ettei minulla ole omaa kansanliikettä. Koska kapasiteetti ei riitä uuden keksimiseen, lainaan toisten ideoita. Lähdetään varkaisille ruuan maailmaan.

Kiireinen elämänrytmi on johtanut siihen, että einekset myyvät ja pikaruoka maistuu. Tällaista hotkimista vastaan hyökkää slow food -liike, jonka edustajille ruokailu on hidas nautiskeluprosessi.

Olisi liian helppoa hypätä keskelle ja kannattaa keskinopeaa syömistä. Se kun yhdistää molempien koulukuntien parhaat puolet.

Minäpä olen havainnut, että ihmiset ajattelevat nykyisin liian nopeasti. Hektinen elämänrytmi ja työkiireet pakottavat prosessoimaan tietoa ripeällä rytmillä.

Liian ripeällä, sillä evoluutio on marinoinut aivomassan verkkaiseen toimintaan. Eloonjäämiseen tarvittavat nopeat päätökset on ulkoistettu vaistojen vastuulle.

Siksi perustan liikkeen, joka edistää hidasta ajattelua. Tämä hidasjärkisten koulukunta pyrkii nostamaan aivojen käytön laatua volyymin määrää vähentämällä.

Jos ajattelet, että häh, mitä ihmettä, niin olet jo yksi meistä.

Kevät toi koirankakan

Siis näkyviin. Koko talven kikkareita on varastoitu lumen suojiin, mutta keväisiltä jalkakäytäviltä ne ponnistavat yleisönosastojen vakioaiheeksi.

Voiko koirien kertaalleen nautitusta muonasta sanoa mitään tuoretta? Yritetään.

Kakka kertoo moraalista. Ihannemaailmassa moraali ohjaa ihmistä toimimaan oikein. Tosimaailmassa ihminen tarvitsee ulkoista apua valintojen tekemisessä.

Yhteiskunta karsii törkeimmät väärinkäytökset pois lakien, poliisin ja rangaistusten avulla. Joka asiasta ei voi säätää lakia, sillä säädöksiä on pystyttävä valvomaan ja ylläpitämään.

Jos näin ei tapahdu, niin moraali rappeutuu. Sehän ei ole tarkoitus, joten on parempi jättää koirankakka lainsäädännön ulkopuolelle.

Entä vertaisvalvonta, jota ilkeät kutsuvat kyttäämiseksi? Kesäisin toisten paheksuvat katseet kannustavat koiran ulkoiluttajia keräämään jätökset pois.

Talvella yhteisön tuki katoaa, koska lumi peittää jäljet. Siksi ehdotan, että koiran muonaan lisätään fosforia ja voimakasta väriainetta, joka reagoi lumen kanssa.

Kun lemmikin pötkylä loistaa hangessa kuin ledilamppu, on vaikea poistua paikalta huomaamattomasti.

Kirjojen logiikka tökkii

Vuosi 2010 jää historiaan suurena murrosvuotena. Maailma on muuttunut täysin ja sen mukana tavat tehdä liiketoimintaa.

Näin kävi myös viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna ja sitä edellisenä vuonna…

Joka vuosi ilmestyy uusi bisneskirja, joka julistaa uuden uljaan maailman syntyneen. Analyysin tapaisen jälkeen tarjoillaan teoksen varsinainen pihvi.

Jos ei välittömästi pysty omaksumaan uuden ekosysteemin eloonjäämistaitoja, eli osta kirjan kirjoittajalta tai hänen edustamalta taholta seminaaripäivää tai konsultointia, katoaa maanpäällisiltä markkinoilta.

Samaa uhkakuva-pelastus -strategiaa ovat saarnaajat soveltaneet menestyksellisesti vuosituhansia. Jokainen järjissään oleva tajuaa, ettei maailma mene uusiksi joka vuosi, vaikka bisnesevankelistat niin väittävät.

Joka puolelta pursuava retoriikka muutosvauhdista palvelee erinomaisesti ”gurujen” ansaintalogiikkaa, mutta ei auta ymmärtämään, mitä (liike)maailmassa tapahtuu.

Minä sen sijaan voin auttaa. Työn alla on uusi kirja ja kalenterissakin on tilaa, kun näin hyvissä ajoin ollaan liikkeellä.