Shoppailun lainalaisuudet

1 § Parasta, mitä mies ja nainen voivat tehdä yhdessä, on ostoksilla käynti.

2 § Tasa-arvo toteutuu parisuhteessa, kun nainen ei kanna ostoskasseja.

3 § Naisen taloudellinen itsenäisyys ei vaarannu, vaikka mies kaivaa kassalla esiin luottokorttinsa.

4 § Makutuomari vastaa sovittajan mielialasta.

5 § Jos mies rypistää otsaansa ”ihanan löydön” äärellä, hänet tuomitaan sovituskoppirangaistukseen.

6 § Tunti on lyhyt aika käsilaukkuosastolla, viisi minuuttia on pitkä aika elektroniikkaosastolla.

7 § Puuskuttaminen, hikoilu ja hermostunut liikehdintä pilaavat naisellisen herkän ostosvireen.

8 § Jos vaate esittää naisen epäedullisessa valossa, on suoritettava hienovarainen interventio.

9 § Vaikka ostos ajaisi taloudelliseen perikatoon, miehen on näyteltävä iloista ja huoletonta.

10 § Kotona nainen on vakuutettava vielä kerran ostosten erinomaisuudesta.

Ongelmat ovat pääomaa

Jotkut välttelevät ongelma-sanaa, koska se on kielteinen ilmaisu. Paljon rakentavampaa on nähdä ongelmat haasteina.

Tekohymy ei tehoa masennukseen, eikä kielellinen kikkailu aikuiseen. Ongelmat muuttuvat haasteiksi, kun kotiin kiikutetaan käräjäoikeuden haastekirje.

Väitän, että ongelmat ovat hyvä asia. Ongelma-ratkaisuajattelumalli on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus.

Kyse on evoluutiosta, sillä tyytymättömyys on tehokas kehityksen ajuri. Tyytyväinen ei haikaile parannusta, mutta tyytymätön ponnistelee. Jokainen voi itse päätellä, kumpi pärjää paremmin.

Minusta on loistava asia, että esi-isäni kokivat neljällä raajalla liikkumisen ja puussa roikkumisen ongelmiksi. Muuten saisin nyppiä kirppuja puolisoni turkista ja jälkikasvuni juoksisi banaanivarkaissa.

Sanovat sitä rakkaudeksi #2

Öisin olen toisen, sinun päivisin.
Käärit minut huomaasi.
Hivelet rintaani, selkääni, käsivarsiani.
Oo-oh!

Nyt jäitä hattuun.
Näytät hyvältä – oli juhla tai arki.
Saat minut näyttämään hyvältä. (toim. huom. tosi iso duuni)
Tuomme toisistamme parhaat puolet esiin.

Silti tulee hetki: aika kiitää ohitsemme.
Syy ei ole sinussa.
Minussa kaipaus vaihteluun.
Yksi ei riitä: mies tarvitsee monta kauluspaitaa.

Isot pojat leikkivät

Maanantait on tosi tylsii.

Nii onkii.

Mitä leikittäis? Käviskö laatikkoleikit?

Ne on kivoi, leikitää vaa.

Tehääks joku uus boksi? Pistetää ainakii pari vanhaa yhteen. Vaihtelu niinku virkistää ja sillee.

Näin on, tota noin. Timo on viilee, koska sillä on pleikka. Timppa menee tohon laatikkoon.

Sallilla on rillit, mutta pidetään se täs laatikos. Me tarvitaan joku fiksu funtsimaan juttuja.

Teppo on tylsä ja haisee kauheelle. Tepi ei saa enää leikkiä meidän kans.

Oliko vielä muita asioita? Jos ei ole, niin päätetään kokous tähän.

Kuka tiedottaa päätökset henkilöstölle?

Kehäteillä kolisee

Arkiaamu pääkaupunkiseudulla. Lunta pyryttää.

Työmatkalaiset pakkautuvat autoihinsa ja tukkivat tiet. Näkyvyys on huono ja tie liukas. Pelti kolisee.

Toimittaja saa töitä. Otsikossa talvi jälleen kerran yllättää autoilijat.

Maakunnan mies saa päiviteltävää. Miten ihmeessä kaupunkilaiset eivät osaa varoa liukkaita?

Se tositarinoinnista, sitten tieliikennefaktaa.

Kehä ykkösen liikenne on noin 70 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Peräilmajoen pääväylällä kaasuttaa 11 henkilöautoa, kaksi traktoria ja kolme mopoautoa vilkkaana päivänä.

Se on tilastollinen tosiasia, että mitä enemmän liikennettä, sitä enemmän kolareita.

Jos lumiselle kylänraitille laitetaan kymmeniä tuhansia autoilijoita, joille ei ole kokemusta ruuhkista, niin mitä siellä tapahtuisi.

Hyvä nyrkkisääntö on, että jokainen kommentoi liikenteeseen liittyviä ilmiöitä oman postinumeron osoittamalla alueella.

Mielipiteet ehkäisevät ajattelua

Kaikilla on mielipiteitä. Jokainen mielipide on arvokas. Siksi ihmisiä pitää rohkaista ilmaisemaan mielipiteitään maalla, merellä ja ilmassa.

Ei, ei ja ei. Kaikki mielipiteet eivät ole arvokkaita, eivätkä ansaitse tulla julki.

Olisi parempi, jos mielipiteet pidettäisiin omana tietona. Kun mielipiteisiin liitetään perusteluja, ne muuttuvat näkemyksiksi. Niin julkisen kuin yksityisen keskustelun taso nousisi kummasti, jos esitettäisiin vain näkemyksiä.

Mikäli tavoitteena on romuttaa keskustelun taso täysin, niin osallisille kannattaa myöntää anonymiteetti. Nimettömänä esiintyminen vie karvattomalta apinalta viimeisenkin harkintakyvyn. Piipahdus millä tahansa netin keskustelupalstalla osoittaa väitteen todeksi.

Vastustan vapaata mielipiteen ilmaisua, sillä sen vuoksi ihmiset eivät viitsi ajatella. Sen sijaan rohkaisen kaikkia miettimään perusteluja ja esittämään harkittuja näkemyksiä.

En osaa sanoa, miksi, mutta se tuntuu hyvältä ajatukselta.

Jumppakärpäset lisääntyvät

Uusia trendijumppia syntyy kuin banaanikärpäsiä kesäiseen bioroskikseen. Olen saanut sisäpiirin tietoa ja paljastan ensi kauden uutuudet.

Auto spinning. Jumppakokemus alkaa jo parkkialueelta, joka on jäädytetty luistinradaksi. Kesärenkaat ja liian kova tilannenopeus kuuluvat varustukseen, kun katumaasturia pujotetaan taskuparkkiin. Otsalle nousee taatusti hiki!

Brain Beauty Bic for Blondes eli tuttavallisemmin 4B. Kyseessä on rajatulle ryhmälle tarkoitettu extreme-laji. Jumppatunnilla suoritetaan yhteenlaskuja luvuilla 1–5, meikataan ja hymyillään samanaikaisesti. Kovalevyn tilttaamisvaaran vuoksi kaikki vetäjät ovat erikoiskoulutettuja.

Power Pump Stressing. Jos töissä ei ole tarpeeksi paineita, niin jumppatunnilla voi jännittää niskan jäykäksi ja vatsan haavoille. PPS-tunnin perusharjoituksia ovat kyykytys, pinnan venytys ja edes takaisin säntäily vailla tarkoitusta. Jumpan aikana nautitaan joko kahvia tai energiajuomaa.

Tarjonta on niin houkutteleva, että kaivan hikinauhan, pyöräilyhousut ja Choose life -napapaidan naftaliinista. Nähdään jumpassa!

Pers-onal branding

Vanhassa lännessä karjankasvattajat polttivat oman merkkinsä elikon kylkeen, jotta lihallinen omaisuus ei eksynyt vääriin käsiin.

Sitten tulivat mainosmiehet, jotka varastivat lehmipojilta brand-termin. Yritykset alkoivat brändätä tuotteitaan erottautuakseen kilpailijoista.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että kokonaisia maita ja yksilöitä pitäisi brändätä. Seuraava askel lienee se, että maapallon julkisuuskuvaa aletaan kiillottaa universumissa.

En ole optimisti henkilöbrändäyksen suhteen, vaikka siihen suuntaan rohkaistaan. Perustan epäilevän asenteeni tienraivaajien esimerkkeihin.

Minä itten myyminen ei tuota tarkempaa syyniä kestävää markkinointiviestintää. Brändättävä tuote on liian lähellä, jotta sitä voisi arvioida puolueettomasti.

Kun altistuu henkilöbrändin rakennukselle, olo on kuin kiusallisilla ensitreffeillä. Markkinointi ja itse tuote ovat niin kaukana toisistaan, että ensin tuntee myötähäpeää ja sitten tarvetta paeta paikalta, jotta oma brändi ei koe kolhuja.

Sonera Kauppa pahoitti koululaisen mielen

Tämä on tosi tarina.

Ostin kytkykauppana Soneran liittymän ja Nokia 7230 -puhelimen Ison Omenan kauppakeskuksen Sonera Kaupasta. Kyseessä oli ekaluokkalaisen elämän ensimmäinen kännykkä.

Muutaman päivän päästä kävi ilmi, että osoitekirja tyhjensi sinne tallennetut numerot. Melko kiusallinen vika, sillä 7-vuotias ei muista ulkoa äidin tai isin puhelinnumeroa.

Vein puhelimen takaisin kauppaan, josta se toimitettiin huoltoon. Kolme viikkoa kestäneen huollon ajaksi koululainen sai lainalaitteen, joka oli hänelle liian monimutkainen.

Huollon jälkeen kännykkä toimi moitteetta viikon verran. Sitten osoitekirja aloitti vanhat kujeet ja tyhjeni numeroista. Lisäominaisuutena luuri ei antanut tallentaa numeroita ollenkaan osoitekirjaan.

Liikkeessä oli tällä kertaa paikalla myymäläpäällikkö. Hän piti osoitekirjan vikurointia niin harvinaisena vikana, ettei ottanut puheita todesta. Sovimme, että hän tallentaa testinumeron osoitekirjaan ja katsotaan, miten käy. Minä epäilin, että palaamme pian asiaan, myymäläpäällikkö toivoi, että eri asialla.

Kotona osoitekirja oli tyhjä. Seuraavana päivänä Sonera Kaupassa ei ollut lainalaitteita paikalla, joten jouduimme tulemaan toimeen viallisen puhelimen kanssa. Lainalaitteen saavuttua sain kiikuttaa viallisen puhelimen liikkeeseen. Huolto kesti kolme viikkoa.

Kun noudin toistamiseen huollettua kännykkää, tiedustelin, olisiko mahdollista saada pientä hyvitystä. Perustelin asiaa sillä, että puhelin on hankittu samassa paketissa liittymän kanssa. Toinen puoli kaupasta ei mielestäni ollut täysin toteutunut, koska puhelin oli ollut jatkuvasti huollettavana.

Myyjä totesi, että Sonera jälleenmyy Nokian puhelimia, eikä ole vastuussa niiden vioista. Ne kuuluvat Nokialle. Minä olin omasta mielestäni asioinut Sonera Kaupan kanssa. Myyjä vastasi, että Sonera vastaa vain liittymän toiminnasta.

Jos hinnasta ei voi tulla vastaan, niin ehdotin, voisiko myyjä ilahduttaa puhelimen haltijaa vaikkapa antamalla vihreän kännykkäpussukan kaupan päällisiksi. Ei voinut, sellaiset päätökset kuuluvat myymäläpäällikölle.

Kysyin, voisiko hän antaa pussukan hinnasta pienen alennuksen, jos sellaisen ostaisin. Myyjä ei voinut tehdä näin suurta päätöstä itse, vaan sekin kuului myymäläpäällikön vastuulle.

Aikaisemman keskustelun perusteella tiesin, että myymäläpäällikkö piti hyvitystä erittäin epätodennäköisenä.

Silloin alkoi viluttaa.

Soitin kuluttajaneuvojalle ja kysyin, olenko oikeutettu hyvitykseen. En ole, oli yksiselitteinen vastaus. Se riittää, että myyjä korjaa laitteen kohtuullisessa ajassa. Lain näkökulmasta ei ole väliä, että kuluttaja joutuu juoksentelemaan kodin ja kaupan väliä. Lainalaitekin on ylimääräistä palvelua.

Haluankin tässä yhteydessä kiittää Sonera Kauppaa siitä, ettei se lähtenyt ylittämään lain kirjainta. Erityisen kiitollinen olen siitä, että Sonera Kauppa piti päänsä kylmänä, eikä antanut sellaisen asian kuin asiakastyytyväisyys vaikuttaa omaan päätöksen tekoonsa.

Mitä väliä sillä on, että viallinen laite aiheuttaa mielipahaa ja vaikeuttaa elämänsä ensimmäisen puhelimen saaneen koululaisen elämään?

Minulle on, mutta ei kauppiaalle.

Väkijoukot pahoinpitelevät kieltä

Kieli on yhteistä omaisuutta. Niin kuin kaikkea yhteistä, jota yksityisomistaja ei ole haulikon kanssa varjelemassa, sitäkin kohdellaan kaltoin.

Aikaisemmin kamala kieli jäi pöytälaatikkoon tai upposi harrastelijajulkaisujen suohon. Nyt se pulppuaa Internetissä kaikkien kiusana.

Mikä ihme siinä on, ettei osata kirjoittaa selkeää kieltä?

Sanat ovat halpoja mutta kirjaimet ovat vieläkin edullisempia. Ainakin siitä päätellen, kuinka suosittua on lyhenteiden käyttö. Sanon vaan, että OMG ei todellakaan tuota minulle LOL-reaktiota. Pikemminkin WTF.

Lyhenteillä pilatun kielen vastapainoksi on tarjolla lapamatolausetta silmän kantamattomiin. Väkisinkin tulee mieleen, että nettijaarittelijat pelkäävät pisteen käyttöä, vaikka se on kaikkien välimerkkien kuningas.

Päätän raporttini kielenhuoltajien kommandokurssilta tähän. Piste. Ei todellakaan kolmea.

Johtaja naurattaa

Erilaisille johtamisopeille riittää kysyntää. Kaiken maailman kirjamaakarit ja konsulentit haluavat johtaa kiroilemalla, valmentamalla, luvuilla ja kirjallisuuden avulla.

Suuret johtajat eivät tuijottele sellaisia pikkuseikkoja kuin laskujen loppusummat, kun omaan organisaation pitää saada pöhinää. Siksi katteet ovat kohdallaan, vaikka tarjolla olisi millaista höttöä.

Minäkin haluan osani liikkeenjohdon konsulttien leveämmästä leivästä. Siksi olen kehittänyt oman johtamisopin: huumorilla johtaminen.

Huumori vaikuttaa myönteisesti ryhmädynamiikkaan. Nauraminen hitsaa yhteisön tiiviiksi ja parantaa työilmapiiriä. Kun tiimi tekee töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, työnteko tehostuu.

Tavoitteita ei vain saavuteta, vaan ne ylitetään. Näin on käynyt 99,99 prosentissa esimerkkitapauksia, jotka olen keksinyt omasta päästäni.

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Kuka ottaa huumorilla johtamisen vakavasti? Tuleeko johtajista pelkkiä pellejä?

Selkärangaton luottaa periaatteisiin

Saattaa vaikuttaa, että tämän blogin kirjoittajalla ei ole periaatteita. Kirjoittamista säätelevät kuitenkin tiukat säännöt. Nimittäin nämä.

1) Netissä tekstin optimipituus on tuhat merkkiä. Sen verran verkkovaeltaja jaksaa lukea kyllästymättä.

2) Lause on lyhyt ja selkeä. Pitkä lause kannattaa suosiolla jättää Mikko Rimmiselle, joka kyseisen taidon hallitsee.

3) Maailma on monimutkainen mutta blogi yksinkertainen. Yhteen kirjoitukseen mahtuu tasan yksi näkökulma.

4) Rakenna niin monta ironian tasoa, ettei kukaan tiedä, mitä mieltä oikeasti olet asiasta.

5) Faktat ovat muovailuvahaa. Siitä huolimatta ei saa valehdella.

6) Jos aihe ei kosketa, niin se pitää jättää rauhaan.

7) Harhauta, kiepauta ja anna ymmärtää. Muista vielä lopuksi kääntää kaikki päälaelleen. Niin Hannu Raittilakin tekee.

FC Fiksut vai Idiots United?

Tyhmyys ja viisaus käyvät maailmassa ikuisuustaistelua. Välillä toinen pääsen niskan päälle, useimmiten ensimmäinen. Pessimisti, joku siellä ajattelee, realisti, minä väitän takaisin.

Jonkinlaista toivoa antaa se, että ihmismassat ovat fiksumpia kuin yksilöt. Perusteluja, sinä vaadit, minä vastaan pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat.

Länsimaisen kulttuurin korkealle arvostaman yksilön mielestä kannattaa ostaa Helsingin keskustasta 14 neliön yksiö ja maksaa siitä 264 tuhatta euroa.

Muualla Suomessa vastaavaa tilaa kutsuttaisiin komeroksi, mutta pääkaupungissa kyseisellä katuosoitteella voi rakentaa elämäntyyliä.

On lohdullista, että asuntomarkkinoilla operoi myös tolkussaan olevia toimijoita. Kutsun heitä ihmismassoiksi.

He toimivat järkevästi ja jättävät ylilyönnit yksilöille. Pitkässä juoksussa massat päätyvät asumaan aluille, joihin heillä on varaa.

Oletko sinä tyhmä yksilölajin edustaja vai fiksu joukkuepelaaja asuntomarkkinolla?

Älykäs huono, tyhmä hyvä, idiootti rikas

Jos haluaa jäljittää ajan henkeä, niin kannattaa tutkailla, keitä pidetään sankareita. Ihmiskunta paljastaa itsestään paljon ihailun kohteillaan.

Joskus television kampakeraamisella kaudella eli 1990-luvun alkupuolella, tv-visailun älykkäin kilpailija oli kova jätkä. Sen jälkeen alkoi idioottien palvonta.

Visailuissa alettiin kysellä julkkisten siviilisäätyjä ja tv-saippuoiden juonenkäänteitä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ahneille tv-tuottajille, jotka lanseerasivat Jackassit ja Duudsonit, jotka ylistävät suoranaista typeryyttä.

Huumori pelkistyi siihen, että mitä enemmän sattuu, sitä hauskempaa on. Kaikkein kivoin osuus tuli tekijöiden näkökulmasta jälkeenpäin, kun kassakone alkoi kilistä.

Avoimen nostalgisesti ikävöin aikoja, jolloin tyhmyys oli yksityisasia. Se oli jotakin hävettävää ja peiteltävää, eikä ansaintalogiikka.

Pelastetaan planeetta, roskataan lähiympäristö

Ympäristön suojeleminen on megatrendi itsestään selvimmästä päästä. Koko ajan kasvatetaan uusia sukupolvia, jotka ovat ympäristötietoisimpia ikäluokkia koko maailman historiassa.

Vähän vanhemmatkin ovat ymmärtäneet, että ylikuumentuneella ja saastuneella planeetalla ei ole kiva elää. Vaikka iskä tykkää ajaa jättimaasturilla, lapsille kai pitäisi jättää elinkelpoinen planeetta asuttavaksi.

Tietoisuuden nousu ei ole johtanut hirveän päättäväisin toimiin maailman politiikassa. Se kertoo siitä, ettei valtiollisten ja taloudellisten intressien yhteen sovittaminen ole ihan helppo homma.

Globaalilla tasolla kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maailma pitää pelastaa. Lokaalilla tasolla on silti ihan okei roskata omaa lähiympäristöä mielin määrin.

Roskaamisesta onkin tullut oikea kansanhuvi. Mikä tahansa massatapahtuma viime vuosilta kelpaa esimerkiksi.

Kun maailmanparantajat hortoilevat humalaisina väkijoukossa, periaatteet lentävät roskikseen mutta roskat eivät.

Toisaalta on ruma sana

Että minua ottaa päähän älyllinen laiskuus, joka nostaa kätensä pystyyn maailman edessä ja toteaa: asia on näin mutta toisaalta noin.

Ihminen on yksinkertainen eläin, joka tarvitsee yksinkertaisia selityksiä. Sen verran on ymmärrystä karvattomalle apinalle annettu, että maailmasta on mahdollista saada tolkkua.

Ei se syiden ja seurausten verkosto niin tiheä ole, ettei viitseliäs saisi siihen järjestystä aikaiseksi. On toki helpompaa tarjoilla keskeneräistä höttöä ja jättää vastuu kuulijalle.

On mukavampaa kuunnella yksisilmäistä tykitystä kuin joutua toisaalta-toisaalta -tyypin uhriksi. Asennevammaisesta ainakin tietää, mitä mieltä hän on.

Jos filosofi Wilhelm Ockhamilaisella olisi oma Facebook-faniryhmä, liittyisin siihen oitis. Kyseisen partaveitsen terävän herran mielestä se yksinkertaisin on aina teorioista paras.

Silikonirintainen mies syö matoja

Olen päättänyt murtautua marginaalista valtajulkisuuteen. Perinteinen tie on olla taitava jollakin luovalla alalla, mutta se ovi taitaa olla minulta suljettu.

Pitää keksiä jotakin muuta. Olen nähnyt viihdelehdissä, joita en siis lue, että naiset esittelevät lehden kustantamia silikonirintoja.

Naisen poven kohotus on niin so last season, mutta mitäpä sanotte, jos mies hankkisi silikonit. Siinä sitä olisi ihmettelemistä.

Keinotekoiset maitorauhaset avaavat julkisuuden portit, mutta minä haluan olla täysin varma läpimenosta.

Tositelevisiosarjoista, joita en siis katso, olen oppinut, että itsestä pitää tehdä pelle. Pelkokertoimessa se onnistuu vaikkapa syömällä matoja.

Sitten ynnätään ja katsotaan, onko yksi plus yksi yhteensä kolme. Lukisitko sinä jutun, jonka otsikossa silikonirintainen mies syö matoja?

Johtamisen hutkiminen johtaa harhaan

Johtajat ovat tyranneja, narsisteja, egomaanikkoja, energiasyöppöjä ja kulmahuoneen virtahepoja. Siis jos uskoo keittiössä kouluttaneita psykologeja, joiden kirjat käväisevät myyntihyllyllä ennen sukellusta alelaariin.

Katkeriin työntekijöihin tällainen viesti uppoaa kuin limuviina teiniin. Maailma on täynnä lahjakkuuksia, joita ei ole vielä löydetty. Asianosaiselle itselleen oma erinomaisuus on itsestään selvyys.

Joku on uskonut johtajan kykyihin, ja sekös harmittaa. Siksi on mieluisaa kuultavaa, että pomo on oikeasti tunnevammainen.

Tällaisen kuuleminen tuntuu hyvältä, mutta muuta kuin terapia-arvoa sillä ei ole. Minusta olisi korkea aika lopettaa johtamisen ylipsykologisointi.

Esitän radikaalin ajatuksen, että johtajat ovat tunne-elämältään tavallisia ihmisiä. Laitan lisää vettä myllyyn ja väitän, että johtaminen on normaalia ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Jos pysytte vauhdissa mukana, niin ehdotan, että arvioidaan johtajia asteikolla hyvä ja huono sillä perusteella, miten he suoriutuvat tehtävistään.

Kaupunki kusee nurkkiinsa

Suomalaiset luopuivat viime vuosisadalla urakalla maataloudesta elinkeinona ja muuttivat kaupunkeihin uusien töiden perässä.

Pellon laidalla ja metsässä rakon tyhjentäminen kuului silloin ja kuuluu edelleen jokamiehenoikeuksiin. Ihan ymmärrettävää, sillä maalla on paljon tilaa ja vähän yleisöä.

Valitettavasti sama agraari erittämisen meininki jatkaa eloaan urbaanissa ympäristössä. Viikonlopun jäljiltä kivikaupunki on kuvottava kokemus.

Kaikki katvealueet kelpaavat hätäisille: porttikongit, alikulkutunnelit, metron hissit, puistojen puskat. Osa ei edes etsi suojaa, vaan tekee tarpeet siihen, missä sattuu seisomaan.

Luulisi kaupunkiympäristön inspiroivan uudenlaista kulttuuria, mutta vanhat maalaiset tavat ovat tiukassa.

Se, mikä toimii haja-asutusalueella, ei sovellu ruutukaavaan. Joten vetskari kiinni ja vesiklosettiin mars!

Positiivisuuden kautta hautaan

Elämä on ihanaa, kun sen oikein ymmärtää, väittää laulu. Ilmeisesti ymmärryksessäni on vikaa, koska mielestäni elämä ei ole ihanaa.

Se on fantastisen ihanaa. Huippukivaa. Naminami herkkuja ja niiden serkkuja.

Kun ajattelee positiivisesti, kaikki onnistuu. Kaiken maailman änkyrät häiritsevät kielteisyydellään, mutta heistä ei pidä välittää. Hymy heille, menestys meille.

Asenne on tärkeämpi kuin tylsät tosiasiat. Kesä on mielentila, eikä säätila.

Miksi sadekeli on muka huono asia?

Heitä sontikka mäkeen ja laula elokuvatyyliin läpimärkänä. Mitä siitä, että vilustut ja saat keuhkokuumeen, josta et selviä hengissä ilman antibiootteja.

Elämässä on yksi deadline

Keskosilla on kiire maailmaan, loput tulevat ajallaan tahi myöhässä.

Kun koulutusputken päästä ponnahdetaan työmarkkinoille, kaikilla on kiire. Koulussa hyperaktiiviset sijoitettiin erityisluokille, mutta työelämä nostaa heidät jalustalle.

Työpaikalla pitää säntäillä paikasta toiseen kuin sähköjänis. Kaiken täytyy olla valmista tässä, heti ja nyt.

Jos ei ole kiire, pitää näytellä kiireistä, koska se tärkeyden tärkein mittari. Sinänsä järkevä taktiikka, sillä tällaisina aikoina kannattaa olla hyödyllinen, sillä muuten on edessä uusien haasteiden etsintä.

Kiireestä seuraa se, että ei ole aikaa tehdä mitään hyvin. Aikaa löytyy siinä vaiheessa, kun jälkiä aletaan korjata. Eikö olisi järkevämpää tehdä työt hyvin kuin kahteen kertaan? Se säästäisi aikaa ja olisi tehokasta.

Mutta kun ei ole muuta vaihtoehtoa, sanotaan, tämä on niin pakko tehdä juuri nyt.

Tiedoksi, että ihmistä velvoittaa tasan yksi deadline. Kaikki lähtevät tästä maailmasta omalla ajallaan.

Miltä nyt tuntuu?

Tai tarkemmin ajatellen, olisitko hyvä ja et kertoisi. Liian moni kertoo liian avoimesti, miltä heistä tuntuu.

Minusta tuntuu, että elämämme emootioyhteiskunnassa. Tärkeä ei ole se, että miten asiat ovat, vaan miltä ne tuntuvat.

Perinteisesti tunteista vatvominen on jätetty naistenlehdille, joille julkkisten avautuminen on keskeinen osa ansaintalogiikkaa.

Media on kuitenkin viihteellistynyt, ja sen sivutuotteena tunteilu on levinnyt muun journalismin puolelle. Tiedon välittäjistä on tullut myötäeläjiä.

Klassinen esimerkki tunteiden utelusta on urheilukilpailut. Maaliviivan jälkeen toimittaja lykkää enemmän tai vähemmän onnistuneen urheilijan nenän eteen mikrofonin ja kysyy: ”Miltä nyt tuntuu?”

Olisi virkistävää vaihtelua, että uupunut urheilija tokaisisi takaisin: ”Mitä se sulle kuuluu.”

Adonis laskeutuu mahalleen

Kylpylän ilma tervehtii kostealla lämmöllä. Lastenallas kuplii vesileikkien iloa kuin poreallas, jossa vanhemmat lilluvat. Joku yrittää uida matkaa lähinnä kelluntaan soveltuvassa ”isossa” altaassa.

Astelen estradille vatsalihakset pingottaen. Takana on tiukka jakso treeniä, jonka hedelmät on aika korjata.

Vaelsin ennen toimistolla vatsa löysänä ja niska tiukkana, mutta nyt asiat ovat kääntyneet toisinpäin.

Nautin huomiosta. Tunnen, kuinka katseet viipyvät keskivartalossani hetken liian pitkään.

Treenattu vartalo siinä viestii, ja yleisö on kuulolla. Lihakset kertovat, että luonne on luja.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin tämäkin näytös. Palaan suihkuhuoneeseen ja luon viimeisen katseen veistokselliseen vartalooni.

Vatsalihakset eivät erotu. Sitäkin selvemmin näen uimahousujen pesuohjeet, jotka väärinpäin päälle laitettu vaatekappale paljastaa.

Maa kutsuu, kuuleeko kuu

Onko tuttu tilanne? Asia on tärkeä, ja se on saatava hoidetuksi. Keskustelukumppanin huomio on kuitenkin toisaalla.

Esität pointtisi niin tiiviisti ja selkeästi, että lapsikin sen ymmärtäisi, mutta viesti ei uppoa aikuisen tajuntaan.

Hän nyökkäilee ja myötäilee. Suusta tulee sanoja kuten ”joo”, ”niinpä”, ”aivan” ja ”totta” sopivissa väleissä. Katse kuitenkin harhailee tyhjänä tuonpuoleisuudessa.

Vartalo on paikallaan, mutta jalat tekevät lähtöä. Yrität kysymyksellä tarkentaa, onko asia ymmärretty ennen kuin hän pakenee paikalta.

Saat vastaukseksi sitä, mitä tulee syömisen jälkeen: ”Mä oon täysin sitoutunut tähän projektiin. Saat mun täyden tuen.”

Lähtiessä hän huikkaa ovelta: ”Pistätkö vielä samat asiat meilillä.”

PISTÄ ITE!

Luolamiehen fysiikka pettää

Olen varma, että ihmiskunta on kehittynyt henkisesti luolamiesajoista. Siitä huolimatta, että piipahtaminen lähiöostarilla perjantai-iltana ei tue tätä käsitystä.

Laskuhumala, alhainen verensokeri ja naisen puute ovat alkukantainen yhtälö, jonka ratkaisemiseen tarvitaan virkavaltaa.

Fyysisesti karvaton apina ei ole muuttunut niin paljon kuin äkkiseltään saattaisi ajatella. Otsa on toki korkeampi, ryhti suorempi ja karvoitus kevyempi.

Mutta, mutta. Perusrakenteellaan ihminen edelleen metsästäjä-keräilijä, joka on luotu liikkumaan ja tekemään asioita.

Ihmisvartaloa ei ole tarkoitettu istumatyöhön. Näppäimistön näpyttely näyttää vaarattomalta puuhalta, mutta riskit ovat aivan hirveät.

Huono toimistotuoli raatelee selän kuin sapelihammastiikeri. Se iskee hampaansa selän välilevyihin ja jättää uhrinsa kitumaan tuskissaan.

Uskon, että perusmallisen toimistotuolin rakennepiirustukset löytyvät keskiaikaisen inkvisition arkistoista, kunhan joku tutkija kaivaa riittävän syvälle.

Arki tihkuu seksiä

Marketin kassajonossa arjen kokee niin kuin se on tarkoitus kokea: samanlaisena, toistuvana ja turhauttavana. Siis turvallisena.

Jono pysähtyy, kun paitulista on irronnut viivakoodi. Nykyaikaisiin kassakoneisiin ei saa lyödä sisään hintaa. Siksi kassan on soitettava naistenvaateosastolle ja kysyttävä numerokoodi.

Ja muut odottavat. Takana seisova seniori alkaa hiiltyä, vaikka hän on ainoa kiireetön paikalla. Juniorit roikkuvat kaiteissa, vinkuvat karkkia ja kertovat, että Hoplopissa on kivempaa kuin Prismassa.

Vanha pariskunta ajattelee, että tuo vaihe on takanapäin. Nuoripari vannoo, ettei koskaan hankia lapsia. Minä mietin, että seikkailupuistossa on tosiaan aika kivaa.

Ainoa, joka on viitsinyt ehostautua tilaisuuteen, on uransa alkua käyvä kassaneiti. Muut näyttävät väsyneiltä ja poissa olevilta tai pois haluavilta.

Ajattelen, ettei arjessa ole mitään seksikästä.

Edessä jonottaa viisikymppinen perusreiska viiksissään ja verkkareissaan. Hän laittaa säästöpakkauksen ehkäisyvälineitä kassahihnalle, maksaa ostoksensa ja lähtee vain tullakseen kohta naiseensa.

Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää ja vielä vähemmän sitä, miltä se tuntuu.

Hanki oikea elämäntapa

Poistan aina sanallisesta aseesta varmistimen, kun joku sanoo, että tämä on enemmän kuin harrastus, tämä on elämäntapa. Otetaan kaikkein ilmeisin esimerkki eli golfin pelaajat.

Se, että viettää vapaaillat, viikonloput ja lomat golf-kentällä, ei tee touhusta elämäntapaa.

Se, että maksaa kymmenykset tuloistaan klubille, ei tee lajista elämäntapaa.

Se, että palvoo samanhenkisten kanssa yhteisiä urheilusankareita, ei kohota golfia elämäntavaksi.

Se, että noudattaa sovittua pukeutumiskoodistoa, ei liity mitenkään elämäntapaan.

Elämäntapa antaa elämälle sisältöä. Uskonto, kasvissyönti tai vapaaehtoistyö voi olla elämäntapa, koska niissä tekemisellä on syvempi merkitys kuin pakeneminen kotioloista.

Golf on ajanvietettä siinä missä sauvakävely. Kukaan ei kuitenkaan julista naistenlehtien nelivärisivuilla, että sauvakävely on pikemminkin elämäntapa kuin harrastus ja että Excelin tikut on parasta, mitä mun elämässä on tapahtunut.

Ajanviete on sinänsä arvokasta toimintaa, mutta sitä ei pidä ylevöittää elämäntavaksi. Raitis ilma on hyväksi. Reipas kävely ei haittaa ketään. Sosiaalisista verkoista on varmasti hyötyä. Aikansa voisi käyttää paljon huonommin kuin golf-kentällä.

Siitä huolimatta seuraava, joka väittää minulle golfia elämäntavaksi, löytää bäginsä sieltä kuuluisasta yhdeksännestä reiästä.

Parempi maailma tulee

Tuoli narisee, ja selkää särkee. Sukat haisevat, mutta se on muiden ongelma. Ei niilläkään hyvin mene.

Ei tule mitään, turha edes yrittää. Harmittaa, jos menee pieleen. Jos onnistuu, niin ottaa päähän, että oli alun perin väärässä.

Sisällä seinät kaatuvat päälle, ja ulkona on ahdistavan avaraa. Eteisessä kompastuu kynnykseen. Nenä lytyssä ja varvas paketissa ei paljon naurata.

Lapset riehuvat, nuoriso mellastaa ja keski-ikäiset räyhäävät. Vanhukset ajavat rollaattorilla päälle. Kylkeä särkee vieläkin.

Kesä on kurja, syksy mälsä, talvi tylsä ja kevät aivan kauhea.

Mikään ei ole hyvin!

Mitä ihmettä minä tässä valitan? Mitä jos tarttuisin asioihin, joihin voin vaikuttaa?

Oma asenne ei olisi lainkaan huono paikka aloittaa maailman perusparannusprojekti.

Sanovat sitä rakkaudeksi

Sinä tulet lämpimänä, iholle asti, kihelmöit.

Ja silloin kun vähiten odotan.

Olet minussa, huulillani, muut katsovat mutta en välitä.

Kuuma huuma, arki ja tottumus, ero, me kuljemme vaiheet ja matkan.

Lopuksi: lähdet, yllätät, tiesin sen tulevan.

Mutta toivun, jatkan ilman sinua.

Oi huuliherpes, tulet ja menet niin kuin haluat.

Kourassa elämän luottokortit

Kadunvarren mainoskyltit rohkaisevat ottamaan pikavippiä. Se on helppoa kuin mikä, eikä todellinen vuosikorko ole kuin 500 prosenttia ja rapiat.

Kauppakeskuksen käytävällä eräs yhdysvaltalainen luottokorttiketju värvää uusia asiakkaita nuorten ja hymyilevien myynninedistäjien avulla. Vuosimaksusta saisi alennusta, ja pisteitä kertyisi niin ja niin paljon.

Kyseisen kortin tuloraja on korkeampi kuin kausityöntekijöiden ansiot, joten myyntityö ei perustu ainakaan kokemukseen.

Vaatekaupassa saisi reilun alennuksen liittymällä kanta-asiakkaaksi. Se edellyttää kanta-asiakaskortin hankintaa, mutta hakemuksen voi tehdä vaikka heti.

Sitten kyselläänkin vuosiansioita ja tarkistetaan luottotiedot. Myyjä kertoo, että kanta-asiakaskortissa on luotto-ominaisuus.

Toisin sanoen se on luottokortti, jonka myöntää luottoyritys, mutta kortti on puettu vaateliikkeen väreihin ja logoon.

Minulla on jo saman luottoyrityksen kortti lompakossa, mutta siitä ei ole kuulemma haittaa. Minä olen ostamassa paitaa, enkä uutta luottokorttia, joten ”kanta-asiakaskortti” jää hankkimatta.

Lainarahasta on tullut kaduilla, käytävillä ja kaupoissa myytävä päivittäistavaratuote. Se laskee rahan arvostusta. Rahan arvo ei muutu, sillä velat on maksettava takaisin korkoineen.

Aivot kuluvat käytössä

Missä liike, siellä kohta vastaliike. Hei Hegel siellä kirjahyllyssä, sä olit niin oikeassa.

Harmittaa, ettei minulla ole omaa kansanliikettä. Koska kapasiteetti ei riitä uuden keksimiseen, lainaan toisten ideoita. Lähdetään varkaisille ruuan maailmaan.

Kiireinen elämänrytmi on johtanut siihen, että einekset myyvät ja pikaruoka maistuu. Tällaista hotkimista vastaan hyökkää slow food -liike, jonka edustajille ruokailu on hidas nautiskeluprosessi.

Olisi liian helppoa hypätä keskelle ja kannattaa keskinopeaa syömistä. Se kun yhdistää molempien koulukuntien parhaat puolet.

Minäpä olen havainnut, että ihmiset ajattelevat nykyisin liian nopeasti. Hektinen elämänrytmi ja työkiireet pakottavat prosessoimaan tietoa ripeällä rytmillä.

Liian ripeällä, sillä evoluutio on marinoinut aivomassan verkkaiseen toimintaan. Eloonjäämiseen tarvittavat nopeat päätökset on ulkoistettu vaistojen vastuulle.

Siksi perustan liikkeen, joka edistää hidasta ajattelua. Tämä hidasjärkisten koulukunta pyrkii nostamaan aivojen käytön laatua volyymin määrää vähentämällä.

Jos ajattelet, että häh, mitä ihmettä, niin olet jo yksi meistä.

Kevät toi koirankakan

Siis näkyviin. Koko talven kikkareita on varastoitu lumen suojiin, mutta keväisiltä jalkakäytäviltä ne ponnistavat yleisönosastojen vakioaiheeksi.

Voiko koirien kertaalleen nautitusta muonasta sanoa mitään tuoretta? Yritetään.

Kakka kertoo moraalista. Ihannemaailmassa moraali ohjaa ihmistä toimimaan oikein. Tosimaailmassa ihminen tarvitsee ulkoista apua valintojen tekemisessä.

Yhteiskunta karsii törkeimmät väärinkäytökset pois lakien, poliisin ja rangaistusten avulla. Joka asiasta ei voi säätää lakia, sillä säädöksiä on pystyttävä valvomaan ja ylläpitämään.

Jos näin ei tapahdu, niin moraali rappeutuu. Sehän ei ole tarkoitus, joten on parempi jättää koirankakka lainsäädännön ulkopuolelle.

Entä vertaisvalvonta, jota ilkeät kutsuvat kyttäämiseksi? Kesäisin toisten paheksuvat katseet kannustavat koiran ulkoiluttajia keräämään jätökset pois.

Talvella yhteisön tuki katoaa, koska lumi peittää jäljet. Siksi ehdotan, että koiran muonaan lisätään fosforia ja voimakasta väriainetta, joka reagoi lumen kanssa.

Kun lemmikin pötkylä loistaa hangessa kuin ledilamppu, on vaikea poistua paikalta huomaamattomasti.

Kirjojen logiikka tökkii

Vuosi 2010 jää historiaan suurena murrosvuotena. Maailma on muuttunut täysin ja sen mukana tavat tehdä liiketoimintaa.

Näin kävi myös viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna ja sitä edellisenä vuonna…

Joka vuosi ilmestyy uusi bisneskirja, joka julistaa uuden uljaan maailman syntyneen. Analyysin tapaisen jälkeen tarjoillaan teoksen varsinainen pihvi.

Jos ei välittömästi pysty omaksumaan uuden ekosysteemin eloonjäämistaitoja, eli osta kirjan kirjoittajalta tai hänen edustamalta taholta seminaaripäivää tai konsultointia, katoaa maanpäällisiltä markkinoilta.

Samaa uhkakuva-pelastus -strategiaa ovat saarnaajat soveltaneet menestyksellisesti vuosituhansia. Jokainen järjissään oleva tajuaa, ettei maailma mene uusiksi joka vuosi, vaikka bisnesevankelistat niin väittävät.

Joka puolelta pursuava retoriikka muutosvauhdista palvelee erinomaisesti ”gurujen” ansaintalogiikkaa, mutta ei auta ymmärtämään, mitä (liike)maailmassa tapahtuu.

Minä sen sijaan voin auttaa. Työn alla on uusi kirja ja kalenterissakin on tilaa, kun näin hyvissä ajoin ollaan liikkeellä.

Viikset ottavat päähän

Suomeen on saatava lainsäädäntö, joka kieltää viiksien kasvatuksen ja ylläpidon.

En ole kiihkoilija, joten viikset voisi sallia koko- tai suuparran yhteydessä. Laajempi kasvokarvoitus neutralisoi viiksien vaikutuksen, jolloin esteettinen kokonaisuus ei kiusaa muita kansalaisia.

Asioista perillä olevien lähteiden mukaan viiksikysymyksen ratkaisuun tähtäävä laki eteni eduskunnassa lähes maaliin asti. Sitten pahamaineiset kalapuikkoviiksimafian miehet estivät sen läpimenon.

Nyt ei ole viivyttelyn paikka. Partahöylät on teroitettava ja sähkökoneiden akut ladattava tappiin. On toimittava nopeasti ja päättäväisesti, jotta emme menetä enää yhtään sukupolvea.

Viiksiongelmat alkavat usein nuorella iällä. Herkkä ja vaikutuksille altis teini saa ensimmäiset haituvat huuleensa ja alkaa vaalia niitä kuin aarretta. Mikäli tilanteeseen ei puututa heti alkuvaiheessa, viaton ensikokeilu eskaloituu helposti elinikäisiksi mursuviiksiksi.

Eduskuntaan juuttunut laki on saatava voimaan ensitilassa, nuoria on valistettava viiksien visuaalisista haitoista ja tarvittaessa käytettävä suoran toiminnan joukkoja karvanpoistotehtävissä.

Aikamoinen vuodatus. Pitäisi varmaan ajaa omat viikset pois uskottavuuden säilyttämiseksi.

Ei pysty. Ne ovat niin komeat.

Ruuhkabussin ylälauteilla

Vilautan matkakorttia lukijalaitteelle. Etsin vapaan istumapaikan, ja se ainoa sijaitsee ikkunan vieressä.

Hätääntyneenä revin hatun ja hanskat pois, avaan takin napit ja vapaudun kaulaliinasta kuin Houdini kahleista.

Ei auta. Kuljettaja on vääntänyt lämmityslaitteen termostaatin taas täysille. Vastukset hehkuvat punaisina linja-auton lattian rajassa sijaitsevassa patterissa.

Tunnen, kuinka pohjelihakset aloittavat kypsymisprosessin. Vierustoverilla alkaa tehdä mieli kebab-lihaa, vaikka hän ei tiedä siihen syytä.

Hiki kohoaa otsalle, ja paita liimautuu selkään. Olen punakka ja hikinen kuin suomalaisturisti Kanarialla mutta silti tukevasti kiinni arjessa.

Seuraava pysäkki tarjoaa pientä helpotusta, kun viileää ilmaa virtaa keskiovista sisään, mutta apu on lyhytaikainen. Astmaatikon hengitystä muistuttava kiihdytys-jarrutus -ajotyyli saa minut jälleen voimaan pahoin.

Se ääliö, joka on sanonut, että matkanteko on tärkeämpää kuin päämäärä, ei ole saanut ”oivallustaan” työmatkalla. Päämäärän paras puoli on se, että kun sinne pääsee, on perillä.

Kypsyys kypsyttää

Olen aikuinen. Ratkaisen erimielisyydet ja ongelmatilanteet rakentavasti.

Puolustan omia näkökulmia, sovittelen näkemyseroja ja teen tarvittaessa kompromisseja.

Toimin asiallisesti, rauhallisesti ja kypsästi.

Ja arvaa kypsyttääkö, kun seuraan, miten vapautuneesti lapset toimivat aivan vastaavissa tilanteissa.

Ihmisen taimen ei pidättele yhtään. Jos tilanne ei miellytä, hän kiukuttelee, marisee ja narisee kuin vanha sarana. Kun lapsi haluaa tahtonsa läpi, hän huutaa ja heittäytyy lattialle.

Tällaista päättäväisyyttä ei voi kuin ihaillen katsoa, ellei satu itse olemaan paikalla vanhemman roolissa.

Mieleen nousee houkuttelevia ajatuksia.

Lähtisivätkö työkaverit lounaalle omaan lempipaikkaan, jos uhkaisi, ettei muuten leiki heidän kanssaan?

Korottaisiko pomo palkkaa, sillä perusteella, että kaikki kaveritkin saa?

Mitä jos seuraavalla kerralla heittäytyisi neuvotteluhuoneen pöydälle ja uhkaisi lopettaa hengittämisen, elleivät kaikki heti sitoudu pakkopullaprojektin aikatauluihin ja lisätöihin?

Lasten keinoin asioihin saisi aikuisten oikeesti vauhtia.