FC Fiksut vai Idiots United?

Tyhmyys ja viisaus käyvät maailmassa ikuisuustaistelua. Välillä toinen pääsen niskan päälle, useimmiten ensimmäinen. Pessimisti, joku siellä ajattelee, realisti, minä väitän takaisin.

Jonkinlaista toivoa antaa se, että ihmismassat ovat fiksumpia kuin yksilöt. Perusteluja, sinä vaadit, minä vastaan pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat.

Länsimaisen kulttuurin korkealle arvostaman yksilön mielestä kannattaa ostaa Helsingin keskustasta 14 neliön yksiö ja maksaa siitä 264 tuhatta euroa.

Muualla Suomessa vastaavaa tilaa kutsuttaisiin komeroksi, mutta pääkaupungissa kyseisellä katuosoitteella voi rakentaa elämäntyyliä.

On lohdullista, että asuntomarkkinoilla operoi myös tolkussaan olevia toimijoita. Kutsun heitä ihmismassoiksi.

He toimivat järkevästi ja jättävät ylilyönnit yksilöille. Pitkässä juoksussa massat päätyvät asumaan aluille, joihin heillä on varaa.

Oletko sinä tyhmä yksilölajin edustaja vai fiksu joukkuepelaaja asuntomarkkinolla?

Älykäs huono, tyhmä hyvä, idiootti rikas

Jos haluaa jäljittää ajan henkeä, niin kannattaa tutkailla, keitä pidetään sankareita. Ihmiskunta paljastaa itsestään paljon ihailun kohteillaan.

Joskus television kampakeraamisella kaudella eli 1990-luvun alkupuolella, tv-visailun älykkäin kilpailija oli kova jätkä. Sen jälkeen alkoi idioottien palvonta.

Visailuissa alettiin kysellä julkkisten siviilisäätyjä ja tv-saippuoiden juonenkäänteitä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ahneille tv-tuottajille, jotka lanseerasivat Jackassit ja Duudsonit, jotka ylistävät suoranaista typeryyttä.

Huumori pelkistyi siihen, että mitä enemmän sattuu, sitä hauskempaa on. Kaikkein kivoin osuus tuli tekijöiden näkökulmasta jälkeenpäin, kun kassakone alkoi kilistä.

Avoimen nostalgisesti ikävöin aikoja, jolloin tyhmyys oli yksityisasia. Se oli jotakin hävettävää ja peiteltävää, eikä ansaintalogiikka.

Pelastetaan planeetta, roskataan lähiympäristö

Ympäristön suojeleminen on megatrendi itsestään selvimmästä päästä. Koko ajan kasvatetaan uusia sukupolvia, jotka ovat ympäristötietoisimpia ikäluokkia koko maailman historiassa.

Vähän vanhemmatkin ovat ymmärtäneet, että ylikuumentuneella ja saastuneella planeetalla ei ole kiva elää. Vaikka iskä tykkää ajaa jättimaasturilla, lapsille kai pitäisi jättää elinkelpoinen planeetta asuttavaksi.

Tietoisuuden nousu ei ole johtanut hirveän päättäväisin toimiin maailman politiikassa. Se kertoo siitä, ettei valtiollisten ja taloudellisten intressien yhteen sovittaminen ole ihan helppo homma.

Globaalilla tasolla kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maailma pitää pelastaa. Lokaalilla tasolla on silti ihan okei roskata omaa lähiympäristöä mielin määrin.

Roskaamisesta onkin tullut oikea kansanhuvi. Mikä tahansa massatapahtuma viime vuosilta kelpaa esimerkiksi.

Kun maailmanparantajat hortoilevat humalaisina väkijoukossa, periaatteet lentävät roskikseen mutta roskat eivät.

Toisaalta on ruma sana

Että minua ottaa päähän älyllinen laiskuus, joka nostaa kätensä pystyyn maailman edessä ja toteaa: asia on näin mutta toisaalta noin.

Ihminen on yksinkertainen eläin, joka tarvitsee yksinkertaisia selityksiä. Sen verran on ymmärrystä karvattomalle apinalle annettu, että maailmasta on mahdollista saada tolkkua.

Ei se syiden ja seurausten verkosto niin tiheä ole, ettei viitseliäs saisi siihen järjestystä aikaiseksi. On toki helpompaa tarjoilla keskeneräistä höttöä ja jättää vastuu kuulijalle.

On mukavampaa kuunnella yksisilmäistä tykitystä kuin joutua toisaalta-toisaalta -tyypin uhriksi. Asennevammaisesta ainakin tietää, mitä mieltä hän on.

Jos filosofi Wilhelm Ockhamilaisella olisi oma Facebook-faniryhmä, liittyisin siihen oitis. Kyseisen partaveitsen terävän herran mielestä se yksinkertaisin on aina teorioista paras.