Jos haluaa jäljittää ajan henkeä, niin kannattaa tutkailla, keitä pidetään sankareita. Ihmiskunta paljastaa itsestään paljon ihailun kohteillaan.
Joskus television kampakeraamisella kaudella eli 1990-luvun alkupuolella, tv-visailun älykkäin kilpailija oli kova jätkä. Sen jälkeen alkoi idioottien palvonta.
Visailuissa alettiin kysellä julkkisten siviilisäätyjä ja tv-saippuoiden juonenkäänteitä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ahneille tv-tuottajille, jotka lanseerasivat Jackassit ja Duudsonit, jotka ylistävät suoranaista typeryyttä.
Huumori pelkistyi siihen, että mitä enemmän sattuu, sitä hauskempaa on. Kaikkein kivoin osuus tuli tekijöiden näkökulmasta jälkeenpäin, kun kassakone alkoi kilistä.
Avoimen nostalgisesti ikävöin aikoja, jolloin tyhmyys oli yksityisasia. Se oli jotakin hävettävää ja peiteltävää, eikä ansaintalogiikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti